3.päivä
Aamuyöstä matkustajat kokivat kauhun hetkiä. Suurin osa oli pienessä krapulassa eilisten juhlien myötä, mutta valppaina he silti olivat kaikki, kun juna seisahtui keskellä aarniometsää.
Kaikki syöksyivät ravintolavaunuun aamuttaiseen kokoukseen, ja tuijottelivat samalla huolestuneina ulos synkkään ja aavemaiseen metsään. Muutama henkilö vapisi niin paljon, että heidät jouduttiin taluttamaan vaunuosastoonsa rauhoittumaan.
Osa ihmisistä kuitenkin kiersi junaa, tarkistaen että kaikki olisivat hengissä. Heitä kohtasi valtava järkytys, kun he avasivat avaimen vaunuosaston oven.
Lattialla makasi turvamies Kari Köli Rautiainen. Hänen kaulansa ympärille oli kietaistu vyö, jolla hänet oli kuristettu hengiltä.
Eräs tyttö valahti pyörtyneenä lattialle kauhusta. Hänet raahattiin omaan vaunuosastoonsa lepäämään. Eilisen illan juhlamieli oli hetkessä poissa - enää ei kukaan suojelisi heitä pahiksilta.
Eikä siinä vielä kaikki - kaiken tämän häslingin keskellä ravintolavaunuun oli kärrätty kakku, jonka kuorrutteessa oli selkeä teksti;
Olisiko jo aika siirtyä apostolinkyytiin?
Ihmiset huokaisivat syvään, ja heittivät kakun menemään, ketään ei nimittäin kiinnotanut syödä sitä. Tämän tehtyään he veivät Kölin kalpean ruumiin ylimääräiseen vaunuosastoon, pois ihmisten silmistä...
Onneksi oli vielä jäljellä neropatti, mutta kuinka kauan? Juna oli pysähtynyt keskellä asumatonta aluetta, ja se tuntui selkeästi vihollisten salajuonelta...
Määränpäähänsä pääsivät
1.päivä - OmenanKara (hyvis, Mikko Zetterberg)
1.yö - ei ketään
2.päivä - ama-fiona (pahis, Munamies)
2.yö - avain (turvamies, Kari Köli Rautiainen)
Aamuyöstä matkustajat kokivat kauhun hetkiä. Suurin osa oli pienessä krapulassa eilisten juhlien myötä, mutta valppaina he silti olivat kaikki, kun juna seisahtui keskellä aarniometsää.
Kaikki syöksyivät ravintolavaunuun aamuttaiseen kokoukseen, ja tuijottelivat samalla huolestuneina ulos synkkään ja aavemaiseen metsään. Muutama henkilö vapisi niin paljon, että heidät jouduttiin taluttamaan vaunuosastoonsa rauhoittumaan.
Osa ihmisistä kuitenkin kiersi junaa, tarkistaen että kaikki olisivat hengissä. Heitä kohtasi valtava järkytys, kun he avasivat avaimen vaunuosaston oven.
Lattialla makasi turvamies Kari Köli Rautiainen. Hänen kaulansa ympärille oli kietaistu vyö, jolla hänet oli kuristettu hengiltä.
Eräs tyttö valahti pyörtyneenä lattialle kauhusta. Hänet raahattiin omaan vaunuosastoonsa lepäämään. Eilisen illan juhlamieli oli hetkessä poissa - enää ei kukaan suojelisi heitä pahiksilta.
Eikä siinä vielä kaikki - kaiken tämän häslingin keskellä ravintolavaunuun oli kärrätty kakku, jonka kuorrutteessa oli selkeä teksti;
Olisiko jo aika siirtyä apostolinkyytiin?
Ihmiset huokaisivat syvään, ja heittivät kakun menemään, ketään ei nimittäin kiinnotanut syödä sitä. Tämän tehtyään he veivät Kölin kalpean ruumiin ylimääräiseen vaunuosastoon, pois ihmisten silmistä...
Onneksi oli vielä jäljellä neropatti, mutta kuinka kauan? Juna oli pysähtynyt keskellä asumatonta aluetta, ja se tuntui selkeästi vihollisten salajuonelta...
Määränpäähänsä pääsivät
1.päivä - OmenanKara (hyvis, Mikko Zetterberg)
1.yö - ei ketään
2.päivä - ama-fiona (pahis, Munamies)
2.yö - avain (turvamies, Kari Köli Rautiainen)